Palkittua häävalokuvausta

Studio Arto Helin on tunnettu häävalokuvauksesta. Tunnustusta on tullut Vuoden Hääkuvakilpailuista sekä sarjavoitoista että yhden kunniamaininnan verran vuosilta 2006, 2007, ja 2008. Vuonna 2009 kokonaiskilpailun voitto varmistui kuitenkin omalle kohdalleni. Aloittaessani vuonna 2005 kuvaustoiminnan huomasin, että häävalokuvaus oli jäänyt huomioimattomaan sivuosaan valokuvausalalla. Valokuvausta esille tuovissa kuvakisoissa perinteikkyys ja muodollisuus olivat vieläkin  yleisesti esillä. Osallistuin vuonna 2006 Vuoden hääkuva – kilpailuun kuvalla, johon itse olin tyytyväinen. Kuvassa hääpari makaa rantakalliolla syysmyrskyn huuhdellessa rantakallioita taustalla. Sinisävyinen kuva oli otettu Porissa Siikarannan leirintäalueella auringon laskiessa. Tämä kuva voitti vuoden 2006 miljöökuvasarjan ja jäi samalla monen Satakuntalaisen mieleen Satakunnan Kansan lehtiartikkelin myötä. Osallistuin kilpailuun tämän jälkeen hieman erikoisemmilla fantasiakuvilla ja lopulta vuonna 2009 koko kilpailun voitto ratkesi omalle kohdalleni voimakkaasti käsitellyllä kuvalla “Hard Love”. Tämä kuva on otettu Porissa entisen Citymarketin parkkipaikan vieressä radan varrella. Kuvan taustaan on tuotu mukaan tuulivoimalat Meri-Porin edustalta. Kuvaan oli samalla tuotu väriä, roisketta ja kulutusta.

http://www.canon.fi/vuodenhaakuva2009/

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2009110210528222_lz.shtml

Tämän jälkeen olen keskittynyt tuottamaan korkealaatuisia ja laadukkaita kuvauspalveluita kaikille kuvauksessa käyneille ja häävalokuvakilpailuun osallistuminen on jäänyt. Otamme edelleen toiveita vastaan erikoisemmistakin hääkuvista, vaikka olen silti huomannut, että monen hääparin toiveissa on silti tyylikkään klassinen häämuotokuva, erityisesti mustavalkoisena. Tällainen hääkuva onkin ajaton ja on vielä vuosien päästä tyylikäs muisto siitä täydellisestä päivästä.

Dokumentaarinen hääkuvaus

Varsinaisten häämuotokuvien lisäksi teemme myös dokumentaarisia hääkuvauksia, eli hääpäivän dokumentointia journalistisin ottein. Tarkoituksena on taltioida koko hääpäivän kauneus sellaisenaan itse juhlan kulkuun silti puuttumatta. Dokumentaarinen hääkuvaus sisältää sovitun kuvausajan lisäksi otettujen kuvien esivalinnan ja kuvankäsittelytyöt kaikkiin kuviin eli kuvat sekä värikorjataan että oikaistaan. Tämän jälkeen kuvat pienennetään ja pakataan JPG-tiedostoformaatiin. Niiden lopullinen koko ja yksityiskohtaisuus on silti niin suuri, että niistä saadaan valmistettua jopa A3-kokoisia laadukkaita kuvia. Kuvia voidaan lähettää sähköpostilla tai tilata netin kautta, ne ovat täysin valmiita käytettäväksi. Lopulliset valmiit kuvat luovutetaan korkearesoluutioversioina Kodak Professional -levyllä asiakkaalle. Levyllä olevilla kuvilla on täydet lisätilausoikeudet valmistaa kuvia haluamassaan kuvavalmistamossa tai vaikka itse tulostaen. Kaikki kuvat arkistoidaan ja säilytetään myös studiolla tulevaisuutta varten – jos oma levysi katoaa tai tuhoutuu voit pyytää siitä lisäkopion. Dokumentaarinen hääkuvaus ja valokuvaaja on monelle se tärkein valinta heti juhlapaikan jälkeen. Ainoat asiat, jotka häistä jäävät muistojen lisäksi ovat sormukset ja valokuvat.

Pyydä hääkuvaushinnastoa

Laittamalla alla olevaan lomakkeeseen oman nimesi ja sähköpostiosoitteesi lähetämme sinulle vuoden 2012 hääkuvaushinnaston.

Etunimi Sukunimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)